Blogit ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttuneet ihmisten yksityisistä päiväkirjoista todelliseksi bisnekseksi, jossa liikkuu melkoisia rahamääriä. Maailmalla tunnetuimmat bloggaajat ovat parhaimmillaan jo lähes koko kansan tuntemia superjulkkiksia, joiden kirjoituksia lukevat päivittäin sadattuhannet ihmiset.
Kehitys on ollut samansuuntaista jo pidempään myös meillä koto-Suomessa ja suosituimpien blogien pitäjät ovatkin esillä enemmän kuin koskaan aiemmin. Tämä on johtanut myös siihen, että mainostajat ovat ymmärtäneet blogien potentiaalin, mikä puolestaan on tuonut bloggaajille huomattavia mahdollisuuksia rahan tienaamiseen sekä muihin etuuksiin. Tämä kaikki tietää menestyvää blogia pitävälle entistä muhkeampaa tilipussia.
Kaikista meistä ei voi tulla Suomen suosituimpia bloggaajia, mutta pientä lisätienestiä saa onneksi käärittyä kokoon hieman vaatimattomammankin lukijakunnan turvin. Mitä pidempään blogia kirjoittaa, sitä paremmiksi sen tuottamispotentiaali usein kehittyy vierailumäärien ja laadun kasvaessa. Ei siis kannata heittää pyyhettä kehään, vaikka rahahanat eivät aivan heti tuntuisikaan aukeavan.
Kuka tahansa voi perustaa blogin
Bloggaaminen on mahtava kanava rahan tienaamiseen, sillä se harvemmin pitää sisällään riskejä tai suuria alkusijoituksia. Lisäksi aivan kuka tahansa voi suhteellisen vaivattomasti kokeilla siipiään bloggaajana, joskin kirjoitustaito olisi tietysti suotavaa olla hyppysissä. Tärkeintä on kuitenkin olla itse kiinnostunut tuottamastaan sisällöstä, sillä tällöin lukijoiden houkuttelu ja mielekkään tekstin tuottaminen onnistuvat varmasti helpoiten! Nämä puolestaan ovat avainasioita menestyksekkään ja tuottoisan blogin pitämisessä.
Blogin avaaminen onnistuu helposti ja nopeasti vaikkapa jossakin netin ilmaispalveluista. Näistä suosituin lienee Googlen Blogger, mutta muitakin vaihtoehtoja löytyy. Koodaustaitoja tai muutakaan tavallista netinkäyttöä kummempaa tietoteknistä osaamista ei välttämättä tarvita, vaan rekisteröityminen blogialustasivustolle riittää ja kirjoittelun pääsee aloittamaan saman tien. Taitavan koneenkäyttäjän kannattaa toki viilata ulkoasu kohdilleen, sillä miellyttävän näköinen blogi tuottaa taatusti todennäköisemmin kuin ankeampi kilpailijansa.
Jos bloggaamista on aloittelemassa tosissaan ja tahtoo tekeleestään alusta alkaen mahdollisimman ammattimaisen näköisen ja oloisen, on ehkäpä syytä harkita oman verkkotunnuksen rekisteröintiä ja esimerkiksi ilmaisen WordPress-julkaisualustan käyttöä: näin blogista saa pienellä rahalla ja vaivalla uskottavan ja tyylikkäänkin.
Blogata kannattaa jostakin itselleen mieluisasta aiheesta, jotta tekstiä saa kasaan helposti ja mukavasti. Aluksi kannattaakin keskittyä vain säännölliseen kirjoitteluun ja lukijoiden haalimiseen. Tämä onnistuu ensialkuun luontevimmin muiden blogeja lueskelemalla ja ahkerasti kommentoimalla – oman blogin osoitteen kera totta kai. Blogia ei kannata saman tien täyttää mainoksilla, sillä mainosbannereita ja muuta härpäkettä pursuileva ulkonäkö tuskin houkuttelee ketään tuiki tuntemattoman blogin lukijaksi.
Mainokset tuovat tuloja
Kun lukijoita alkaa olla kasassa, voi blogiaan alkaa varovaisesti avata mainostajille. Aloittelevien tai pienten blogien keskuudessa käytetyimpiä ovat niin sanotut PPC- eli Pay Per Click -mainokset, joita kuka tahansa voi sijoittaa blogiinsa tai muulle sivustollensa. Mainostaja maksaa bloggaajalle pienen summan joka kerta, kun joku klikkaa itsensä sivustolle blogimainoksen kautta. Summat ovat hyvin pieniä, usein muutamia senttejä, mutta kävijämäärien kasvaessa summatkin voivat kohota tuntuviksi. Suosituin PPC-markkinointikeino on Googlen AdSense-työkalu.
Hyvin yleinen tapa kerätä senttejä lukijoiden klikkauksista ovat myös tekstin joukkoon sijoitettavat mainokset: osa tekstistä muuttuu blogissa linkeiksi, joiden kautta lukija päätyy mainostajan sivuille. Linkit ovat bannereita hienovaraisempia, mutta aivan kuten Googlen sattumanvaraisesti valikoituvat AdSense-mainoksetkin, saattavat nämä In-Text Ads -nimelläkin tunnetut mainokset karkottaa lukijoita pitkässä juoksussa. Kumpaakin mainostapaa kannattaa siis käyttää maltillisesti, jotta blogi pysyy mahdollisimman helppolukuisena ja uskottavan näköisenä.
Tuottoisat kumppanuusohjelmat
Kumppanuusmarkkinointi (englanniksi affiliate marketing) on tämän päivän blogimaailman ehdoton hitti. Mikäli blogilla vain on riittävästi kävijöitä, on kumppanuusmarkkinointi taatusti paras ja tuottoisin tapa rahan tienaamiseen blogilla. Käytännössä tällä tavoin mainostaminen toimii liittymällä palveluntarjoajan kautta ohjelmiin, joiden tuotteiden mainostaminen kiinnostaa ja sopii blogin aihepiiriin. Kun bloggaaja sitten mainostaa näitä tuotteita esimerkiksi postauksessa olevalla linkillä tai bannerilla ja blogin lukija siirtyy ostamaan kyseisen tuotteen tätä kautta, saa bloggaaja itselleen tietyn prosentin ostojen kokonaissummasta.
Yhteistyöpostauksilla ilmaisia tuotteita ja rahaa
Jos bloggaamista on takana jo hieman pidemmän ajanjakson ajalta ja lukijoita alkaa olla kertynyt mukavasti, voi bloggaajalla olla mahdollisuus erilaisiin kaupallisiin yhteistyökuvioihin. Tuotteiden myyjät ja muut mainostavat tahot ottavat tavallisesti yhteyttä parhaiksi katsomikseen bloggaajiin ja lähettävät esimerkiksi ilmaisia tuotelahjoja siinä toivossa, että bloggaaja vastalahjaksi kirjoittaisi tuotteesta arvostelun tai muuten mainitsisi siitä blogissaan. Tällaisista sponsoroiduista tuotearvosteluista voi saada ilmaisen tuotteen lisäksi rahallistakin korvausta, mikäli blogi on riittävän suosittu.
Tuotearvosteluiden lisäksi suosittuja markkinointikeinoja ovat sponsoroidut blogipostaukset, joita suosittu bloggaaja kirjoittaa jostakin tietystä sivustosta. Postaukseen sisällytetään linkkejä tälle kirjoituksen tilanneen tahon nettisivulle.
Palkkaa bloggauksesta
Menestyvän ja lukijoita kiinnostavaa sisältöä tuottavan bloggaajan on edellä mainittujen tienauskeinojen lisäksi mahdollista saada myös palkkaa kirjoituksistaan perinteisempään tyyliin. Tämä onnistuu kirjoittelemalla oman alustan sijaan palkkaa maksavalle blogiportaalille, jotka ottavat palkkalistoilleen usein suosittuja blogeja jostakin tietystä aihealueesta. Suositulla blogilla voi siis mainostulojen lisäksi tienata myös vakituista palkkaa, joten kaiken kaikkiaan bloggaamisen tienauspotentiaalilla on rajana vain taivas sekä omat taidot ja mielikuvitus.